sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Autumn is here


Toissapäivänä olin serkulla kylässä ja vietin mukavan syyspäivän med serkunpojat, kummityttö ja kamera. Vaikka inhoonkin syksya kuvista tuli oikeen hyvia ja toi kummityttö syömässä omenaa on niin hellyyttävä. 







maanantai 24. syyskuuta 2012

Paluu Syysmaahan

Kun tänään mietin minkä kirja lukisin seuraavaksi, ajatuksiini palasi taas Anu Holopaisen Syysmaa-sarjaa josta viime kevään alussa tein kirjailijakansion (sain siitä kympin :3). No minähän heti katsoin pikiverkosta joko Syysmaan viimeinen osa olisi vihdoin ilmestynyt. Ja siellä se oli. Kävin heti hakemassa sen kirjastosta. Surffailin vielä huvin vuoksi Anu Holopaisen blogissakin ja löysin sieltä mielenkiintoisen kilpailun. Aiheena oli kuvata oma näkemys sanasta Syysmaa. No mähän heti siltä paikalta nappasin kameran ja menin ulos kuvailemaan. Lopulta nämä kaksi kuvaa syntyivät ja aion osallistua kilpailuun näillä. :) Ylemmässä kuvassa on mun isoäidin vanha rippimekko joka on inspirounu mua kuvissa ennenkin. Alemmassa on aukeama viimeisestä Syysmaa kirjasta nimeltä Matkalaiset.



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Flunssa ja koeviikko tulossa

No puoltaista viikkoo on joutunut kärsii inhottavasti räkä-nuhataudista enkä oo viittiny jäämään kotiin, ku koeviikot alkaa ihan just. Nyt tuli kuitenkin lääkärin määräys jäädä kotiin. Onneks kurkkukipu on ny viikonloppuna helppona ja pystyn jo nielemään. Huomenna pitää opiskella ja tänään kerrata matikkaa. Seuraava koe on torstaina ja si on koko seuraavan viikon alku kokeita. No. Pitää vaan lukee ja lukee.

Ja tässä on sarja kuvia jotka otin luettuani "Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille" kirjoittanut Ransom Riggs. Aivan mielettömän hyvä kirja ja aivan ihanat Vintage kuvat.






lauantai 15. syyskuuta 2012

Taidehalli, Ateneum ja pikku prinsessat teekutsuilla




Viime torstaina oli mahtava reissu Hesassa med meijän luokka. Oltiin ensin Ateneumissa Helene Schjerfbeckin näyttelyssä. Hieno oli! Tykkäsin tosi paljon! Sen jälkeen mentiin Taidehalliin ja se vasta upee olikin :D Kuvaajan unelma paikka! Saatiin Veeran kanssa ihania kuvia. Tässä on muutama helmi.











Tänään olin harrastepäivillä vanhassa koulusssa. Värjättiin kankaita. Hauskaa oli :D Iltäpäivällä olin naapurin pikku prinsessan ja toisen pikku prinsessan kanssa valokuvaamassa. Tytöt oli ihan täysillä mukana ja ihania kuvia sain.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Valokuvia ja mietelauseita


Mä niin rakastan aforsimeja! Varsinkin humoristisiä ja kyynisiä. Oon iteki keksiny muutaman, mutta ne on yleensä vaan vähän laimeita. Se on ihan hemmetin hankalaa keksiä.

Muutama oma aforismi.

"Tulevaisuuteen voi valmistautua, vaikka kuinka kauan, mutta usein se saapuu ylättäen. Silloin on vain parasta kohottaa katseensa ja levittää siipensä"

"Jos elämä potkii päin persettä, älä lannistu. Käänny ympäri, huuda sille 'haista paska' ja potki vielä kovempaa."

"Rakkaus on kuin kynttilän liekki. Yhtä kauniisiti se valaisee elämää, mutta helposti sen voi puhaltaa sammuksiin."

"Minä olen vain minä. Olis hemmetin vaikeeta olla joku toinen."

"Matkustaminen on kuin tutustuisi uuteen ystävään. Jokaisella maalla on oma ihana persoonansa."

"Yleensä luullaan, että rakkaustarinat ovat vain rakkaustarinoita. Mutta kun se tapahtuu...no... se vain tapahtuu."

Muiden osuvia aforismeja.


"Tiedän, että elän omassa maailmassani... Ei se mitään. Minut tunnetaan siellä."

"Flying dreams mean that you're doing the right thing with your life ..."

"Juokse kohti elämää ja huuda menessäsi."

"Me tulemme, me menemme ja siinä välissä me yritämme ymmärtää."
- Rob Steiger

"Sinun pieni kätesi etusormeni ympärillä etsimme yhdessä kesää. Kukkia nurmikolta. Kiviä hietikolta.
Naurat ääneen sitruunaperhoselle, joka istuu ruohonkorrella, ja pienet varpaasi ihmettelevät
lämpöistä hiekkaa jalkojesi alla, katselen sinua ja kiitän,että sain elää tämän päivän lähelläsi."
- Kirsi Rantalainen


"Voiko olla turhempaa taakkaa kuin eilisen murheet! Sitä on joskus jätettävä kaikki entinen
aloitettava alusta ja katsottava rohkeasti eteenpäin."
-Marleena Ansio

Ja monet monet muut :DDD



Ja lisää valokuvia med aforismit.














                             


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Uusi Blogi!

Vuodatuksen sekoilun jälkeen päätin aloittaa uuden blogin täällä bloggerissa :) Laitan tänne muutamia parhaimpia kuvia kesästä ja yritän saada aktivoitua itteni taas paremmin. Kommentteja on edelleen kiva lukea :D








Ai ni ja si tietty tää surullisen traaginen kesätarina :(

Ervelin ja Virvelin tarina



elikkä me mentiin rauhaisasti pyöräileen rollaattorilla kodiksamiin.....
itten me oltiin ekassa alamäessä kun me kaaduttiin puskaan ja Erveli lens asfaltille maahan ja mää lensin se yli ja Erveli on iha naarmuilla ja mustelmilla ja mulle ei tapahtunu mitään....
olimme rauhaisasti tutkimassa kodiksamia ja oltiin jo matkalla pois kun vastaan tuli valkoinen mauto jossa oli matkustajia kolme kappaletta....
jonneja......
sitte ne meni ohi ja me ajateltiin päässeemme pälkähästä MUTTA
katottiin taakse ja nähtiin että mauto vetää uparit ja lähtee meijjän perään kun me mennään trollaattorilla pakoon.....
Erveli, joka on trollaattorin kuskina, hätääntyy ja kääntyy pikkutielle pakoon mutta mauto tulee perässä ja jonnet pysähtyy meijjän viereen.... (me pysähdyttiin koska tajuttiin ettemme pääse pakoon)
kuskijonne sanoi moi ja me sanottiin moi ja ne sano mitä kuuluu ja me vastattiin jotain ja sit se meni oudoks KOSKA ne vaan sano et ne lähtee nyt ja sit kun ne oli turvamatkan päässä autosta kuuluu huutoja.......
KUTEN
SAATANAN LESBOT
HUORAT
IMEKÄÄ MUNAA
tilanne oli hämmentävä mutta Erveli tajusi nostaa keskisormen pystyyn ja huutaa haistakaa paska ja Virveli huusi jotain niitten mautosta mutta ei muista mitä
sitten ne ajo äkkiä pois koska selvästi pelästy ja me jäätiin traumatisoituina paikoillemme hämmentyneenä....
sillon oli perjantai 13.
meillä on paha mieli:c
sit koko kotimatka me kirottiin jonneja
ja tänään uskaltauduttiin uudestaan kodiksamiin mutta selvittiin sen pitemmittä jonneitta:)
yks niistä jonneista oli mahdollisesti alaruumiiltaan runsas, asiasta ei olla varmoja mut sil oli jonneasustus ja yhellä oli kiharat ja yks oli mysteeri....